Asiakastiedote kesäkuussa 2009
02.07.2009
Arvoisat asiakkaat ja yhteistyökumppanit,
Kulunut alkuvuosi 2009 on ollut monelle haastava. Suurimpana yksittäisenä vaikuttavana tekijänä on varmasti maailmanlaajuinen talouden taantuma, joka on koskettanut myös kaikkia suomalaisia. Yritysmaailmassa tilanne on näkynyt säästötoimenpiteinä, investointien viivästyttämisenä, osakekurssien laskuna ja ikävimmissä tapauksissa maksuvaikeuksina tai jopa konkursseina. Mekin Protiellä olemme kiinnittäneet entistä tarkemmin huomiota kuluihin ja tehokkuuteen.
Alkuvuonna Protiehen tehdyn pääomasijoituksen vauhdittamana olemme voineet uudistaa yritysvaihteemme ja laskutusjärjestelmämme. Hyödynnämme nyt myös enemmän etätyökaluja päivittäisten tukipalveluiden tuottamisessa ja uusi Service Desk palvelukeskuksemme on aloittanut toiminnan. Uudistuneessa Protie Service Deskissä palvelemme ympärivuoden kaikkina aikoina – myös kansainvälisesti. Tehdyillä toimenpiteillä on selkeä tavoite.
Palvella Teitä entistä paremmin ja tehokkaammin. Asiakkaidemme tyytyväisyys ja luottamus ovat meille kunnia-asia!
Lupauksen lunastamme suunnittelemalla sekä toteuttamalla kanssanne juuri Teidän tarpeisiinne mitoitettuja IT –ratkaisuja. Ratkaisujen tavoitteina voivat esimerkiksi olla kulusäästöt, riskien pieneneminen, liiketoimintaprosessien tehostaminen ja tuottavuuden lisääminen. Hyvä yhteistyö, luottamus ja korkea osaamistaso mahdollistavat, että voimme tarjota yksilöityä palvelua juuri Teidän tilanteeseenne.
Mikäli kanssanne ei ole vielä keskusteltu siitä millaiset IT-ratkaisut voisivat hyödyttää Teitä, haastan Teidät sopimaan palaverin oman ryhmänjohtajanne, Jukka Holmin, Mikael Nuotion tai minun kanssani. Tapaamisesta on Teille hyötyä eikä se maksa mitään. Yhteistyöllä onnistumme varmasti!
Kesän kunniaksi uskallan hengähtää hieman ja suoda itselleni pienen hetken olla tyytyväinen tähän mennessä tehtyyn kovaan työhön. Kiitos vauhdikkaasta alkuvuodesta ja muistakaa: ”Vähän liian vähän on usein paljon enemmän kuin vähän liian paljon.”
![]()
Tomi Lindroos
Toimitusjohtaja
Protie Oy





