Protien Uutiset 1/12
30.01.2012
Protie toivottaa kaikille asiakkailleen mainiota alkanutta vuotta 2012!
Alkanut vuosi tuo mukanaan myös paljon uutta vastaamaan entistä enemmän asiakkaidemme tarpeita. Ylpeänä esittelemme vuoden 2012 uudet tuulet!
Protien ServiceDesk on nyt ProDesk
Vuoden 2011 aikana olemme panostaneet systemaattisesti asiakaspalveluumme. Olemme myös muuttaneet ServiceDeskin nimeksi ProDesk, sillä tahtonamme on erottua normaalista asiakaspalvelusta sillä, että asiakkaanamme saat ammattitaitoista palvelua ja apua ongelmaasi jo yhdellä puhelinsoitolla.
ProDeskiin panostaminen näkyy myös asiakastyytyväisyydessä; Kuluneen 8 kuukauden aikana olemme saaneet pudotettua saapuvien työpyyntöjen käsittelyaikaa merkittävästi entisestä noin kolmesta tunnista keskimäärin yhteen tuntiin. Olemme saaneet myös työpyyntöjen ratkaisuaikaa pudotettua samassa ajassa keskimäärin 3 työpäivästä huimaan 1 työpäivän vauhtiin. Nämä kaksi asiaa yhdessä ovat nostaneet käyttäjätyytyväisyytemme huipputasolle; joulukuussa käyttäjätyytyväisyytemme oli asteikolla 1-5 keskimäärin 4,46.
On siis sanomattakin selvää, että olemme todella ylpeitä ProDeskimme tavasta toimia asiakkaidemme hyväksi! Me Protiellä toivomme jatkossakin teiltä aktiivista yhteydenottoa, mikäli ongelmia esiintyy tai toivotte parannusta teitä vaivaaviin asioihin.
ProDeskin yhteystiedot säilyvät ennallaan, eikä nimenmuutos aiheuta toimenpiteitä asiakkaillemme.
Uusi Preventive-tiimi ennaltaehkäisee tehokkaasti ongelmia
Protie on perustanut vuodenvaihteessa Preventive-tiimin ennaltaehkäisemään tehokkaammin asiakkaan IT-ympäristössä syntyviä ongelmia, jonka avulla pystymme takaamaan entistäkin varmemman liiketoiminnan asiakkaillemme. Preventive-tiimin vastuualueina ovat mm. verkko-, palvelin-, ja backup-valvonnan ylläpito, keskitetty päivitysten jakelu sekä automatisointi. Preventive-tiimin toiminta on keskeinen osa Protien MSP-palvelumallia. Preventive-tiimiä tullaan kehittämään jatkuvasti ja lähitulevaisuuden tavoitteena onkin lisätä entisestään järjestelmien ylläpidon ja valvonnan automatisointia eri osa-alueilla. Mikäli kaipaat lisätietoa Preventive-tiimistämme, voit ottaa yhteyttä Jukka Holmiin, joka vastaa mielellään mahdollisiin lisäkysymyksiin.
Jukka Holm
Deputy Managing Director, Managed Services
p. 010 408 4002
jukka.holm@protie.fi
Protie ottaa käyttöönsä uuden konesalin alkuvuodesta
Protielle on valmistumassa omiin toimitiloihin konesali alkuvuodesta ja sen rakentaminen on tällä hetkellä täydessä vauhdissa. Näillä näkymin ensimmäisten asiakkaiden palvelimet voidaan siirtää Protien tiloihin helmikuun aikana. Protie tiedottaa konesalin etenemisestä tarkemmin helmikuun aikana.
Lisätietoja voi kysyä Tomi Lindroosilta, joka vastaa mielellään mahdollisiin lisäkysymyksiin.
Tomi Lindroos
Deputy Managing Director, Business Development
p. 010 408 4008
tomi.lindroos@protie.fi





